Luku 22

Sallitut valat ja lupaukset

 

1. Laillinen vala on osa jumalanpalvelusta. Oikeissa tilanteissa juhlallisesti vannova ihminen kutsuu Jumalaa todistamaan sitä, mitä hän lausuu tai lupaa ja tuomitsemaan hänet vannotun asian totuuden tai vääryyden mukaan.

 

2. Vain Jumalan nimeen tulee vannoa, ja Jumalan nimeä tulee käyttää pyhällä pelolla ja kunnioituksella. On kammottava synti vannoa käyttäen turhaan tai varomattomasti Jumalan kunniakasta ja pelottavaa nimeä tai vannoa ollenkaan jonkun muun kautta. Vakavissa asioissa Jumalan Sana kuitenkin vahvistaa valan niin Uuden Testamentin aikana kuin myös Vanhan Testamentin aikakaudella. Siksi laillisen esivallan määräämä laillinen vala on tällaisissa tapauksissa annettava.

 

3. Jokaisen valanvannojan tulee tarkoin harkita juhlallisen tekonsa painoarvoa. Hänen ei tule tunnustaa mitään muuta kuin sellaista, minkä totuudesta hän on vakuuttunut. Kukaan ei saa sitoa itseään muulla valalla kuin sellaisella, joka on hyvä ja oikeudenmukainen ja uskotaan sellaiseksi. Lisäksi henkilön tulee kyetä ja olla valmis toteuttamaan vannomansa.

 

4. Vala tulee lausua yksinkertaisin ja terveen järjen mukaisin sanoin ilman kaksimerkityksisyyksiä tai julkilausumattomia ehtoja. Vala ei velvoita syntiin, mutta se velvoittaa synnittömiin asioihin. Kun vala on tehty, se sitoo toimintaan, myös ihmisen omaksi vahingoksi. Valaa ei tule rikkoa, vaikka se olisi tehty harhaoppineille tai uskottomille.

 

5. Uskonnollinen lupaus on luonteeltaan samanlainen kuin lupauksen sisältävä vala. Samoin se tulee tehdä jumalanpelossa huolellisesti ja sitä tulee noudattaa samanlaisella uskollisuudella kuin valaa.

 

6. Lupausta ei saa tehdä millekään luodulle vaan yksin Jumalalle. Jotta lupaus olisi pätevä, se on tehtävä vapaaehtoisesti, uskoen ja velvollisuudentuntoisesti kiitollisena saadusta armosta tai jonkun tahdotun asian saavuttamiseksi. Lupauksemme myötä sidomme itsemme tiukemmin välttämättömiin velvollisuuksiin tai muihin asioihin siinä määrin ja niin kauan kuin ne palvelevat lupauksen pitämistä.

 

7. Kukaan ihminen ei saa luvata tekevänsä sellaista, mikä on kielletty Jumalan Sanassa tai estäisi täyttämästä niitä velvollisuuksia, joita Jumalan Sana määrää. Kukaan ei saa myöskään luvata sellaista, mikä ei ole hänen omassa vallassaan ja jonka toimittamiseen hänellä ei ole Jumalan antamaa lupausta tai kykyä. Tässä suhteessa paavilliset luostarilupaukset ikuisesta selibaatista, köyhyyteen sitoutumisesta ja kuuliaisuudesta luostarisäännöille eivät suinkaan ole korkeamman täydellisyyden asteita, vaan taikauskoisia ja synnillisiä ansoja. Kenenkään kristityn ei tule sotkeutua niihin.