top of page

Luku 4

Luominen

​

1. Jumala Isä, Poika ja Pyhä Henki katsoi hyväksi iankaikkisen voimansa, viisautensa ja hyvyytensä kunnian ilmentymänä, että hän alussa loi tai teki tyhjästä maailman ja kaiken mikä siinä on, näkyvän ja näkymättömän, kuuden päivän kuluessa. Ja kaikki se oli hyvää.

 

2. Kun Jumala oli luonut kaikki muut olennot, hän loi ihmisen, miehen ja naisen. Heille hän loi järjelliset ja kuolemattomat sielut, varusti heidät tiedolla, oikeudenmukaisuudella ja todellisella pyhyydellä oman kuvansa kaltaisiksi, Jumalan Laki heidän sydämiinsä kirjoitettuna. Hän antoi heille voiman lain täyttämiseen, mutta kuitenkin mahdollisuuden myös sen rikkomiseen. Heidät jätettiin oman, muutokselle alttiin tahdon vapauteen. Tämän heidän sydämiinsä kirjoitetun lain lisäksi he saivat käskyn olla syömättä hyvän ja pahan tiedon puusta. Kun he noudattivat tätä käskyä, he olivat onnellisia yhteydessä Jumalaan ja hallitsivat olentoja.

bottom of page