Luku 1
Pyhät Kirjoitukset
​
1. Vaikka luonnon valo sekä luomakunnan ja kaitselmuksen teot todistavat sen verran Jumalan hyvyydestä, viisaudesta ja voimasta, että ihmiset eivät voi itseään puolustaa[1], ne eivät kuitenkaan ole riittäviä antamaan sitä tietoa Jumalasta ja hänen tahdostaan, mikä on tarpeen pelastukseen[2]. Siksi Herra näki hyväksi eri aikoina, monin eri tavoin, ilmoittaa itsensä ja julistaa tahtonsa kirkolleen.[3] Myöhemmin tämä kaikki saatettiin kokonaan kirjoitettuun muotoon totuuden paremmaksi säilyttämiseksi ja julistamiseksi sekä kirkon perustaksi ja lohdutukseksi lihan turmelusta, Saatanan ja maailman pahuutta vastaan.[4] Tämä muodostaa Pyhän Raamatun, joka on mitä tarpeellisin,[5] koska Jumalan aikaisemmat tavat ilmoittaa tahtonsa kansalleen eivät enää jatku.[6]
​
[1] Room. 2:14-15; 1:19-20; Ps. 19:1-4; Room. 1:32-2:1
[2] Joh. 17:3; 1 Kor. 1:21; 2:13-14
[3] Hepr. 1:1-2
[4] Luuk. 1:3-4; Room. 15:4; Matt. 4:4, 7, 10; Jes. 8:20
[5] 2 Tim. 3:15; 2 Piet. 1:19
[6] Joh. 20:31; 1 Kor. 14:37; 1 Joh. 5:13; 1 Kor 10:11; Hepr. 1:1-2; Hepr. 2:2-4
​
2. Pyhiin Kirjoituksiin, eli kirjoitettuun Jumalan Sanaan kuuluvat nyt kaikki Vanhan ja Uuden Testamentin kirjat, jotka ovat nämä:
Vanha Testamentti:
​
Ensimmäinen Mooseksen kirja, toinen Mooseksen kirja, kolmas Mooseksen kirja, neljäs Mooseksen kirja, viides Mooseksen kirja, Joosuan kirja, Tuomarien kirja. Ruutin kirja, ensimmäinen Samuelin kirja, toinen Samuelin kirja, ensimmäinen kuninkaiden kirja, toinen kuninkaiden kirja, ensimmäinen aikakirja toinen aikakirja, Esran kirja, Nehemian kirja, Esterin kirja, Jobin kirja, Psalmien kirja, Sananlaskujen kirja, Saarnaajan kirja, Laulujen laulu, Jesajan kirja, Jeremian kirja, Valitusvirret, Hesekielin kirja, Danielin kirja, Hoosean kirja, Joelin kirja, Aamoksen kirja, Obadjan kirja, Joonan kirja, Miikan kirja, Nahumin kirja, Habakukin kirja, Sefanjan kirja, Haggain kirja, Sakarjan kirja, Malakian kirja
​
Uusi Testamentti:
​
Evankeliumi Matteuksen mukaan, evankeliumi Markuksen mukaan, evankeliumi Luukkaan mukaan, evankeliumi, Johanneksen mukaan, Apostolien teot, kirje roomalaisille, ensimmäinen kirje korinttilaisille, toinen kirje korinttilaisille, kirje galatalaisille, kirje efesolaisille, kirje filippiläisille, kirje kolossalaisille, ensimmäinen kirje tessalonikalaisille, toinen kirje tessalonikalaisille ensimmäinen kirje Timoteukselle, toinen kirje Timoteukselle, kirje Titukselle, kirje Filemonille, kirje heprealaisille, Jaakobin kirje, ensimmäinen Pietarin kirje, toinen Pietarin kirje, ensimmäinen Johanneksen kirje, toinen Johanneksen kirje, kolmas Johanneksen kirje, Juudaksen kirje, Johanneksen ilmestys
​
Kaikki nämä on annettu Jumalan inspiraatiosta ohjeeksi uskoon ja elämään.
​
Luuk. 16:29, 31; 24:27; 2 Tim. 3:15-16; Joh 5:46-47.
​
3. Ne kirjat, joita yleisesti kutsutaan apokryfikirjoiksi ja joilla ei ole jumalallisen inspiraation alkuperää, eivät kuulu Raamatun kaanoniin. Siksi niillä ei ole arvovaltaa Jumalan kirkossa eikä niitä muutenkaan hyväksytä eikä käytetä muuten kuin inhimillisinä kirjoituksina.
​
Ilm 22:18-19; Room. 3:2; 2 Piet. 1:21
4. Pyhän Raamatun auktoriteetti, johon on uskottava ja jota on toteltava, ei riipu kenenkään ihmisen tai kirkon todistuksesta vaan se riippuu täysin Jumalasta (joka on itse totuus), sen kirjoittajasta. Se on vastaanotettava, koska se on Jumalan Sana.
​
2 Piet. 1:19-20; 2 Tim. 3:16; 1 Joh. 5:9; 1 Tess. 2:13; Ilm. 1:1-2
5. Kirkon todistus voi vaikuttaa ja johdattaa meitä kohti Pyhän Raamatun korkeaa ja suurta kunnioitusta.[1] Sen taivaallisuus, opin vaikuttavuus, Raamatun kirjoitustyylin majesteetillisuus, kaikkien sen osien yksimielisyys, sen tarkoitus (joka on kaiken kunnian antaminen Jumalalle), ihmisen pelastuksen ainoan keinon täydellinen julkituominen sekä monet muut erinomaiset ja ainutlaatuiset asiat, ne kaikki todistavat Raamatun olevan Jumalan Sanaa. Mutta meidän täysi vakuuttuneisuutemme ja luottamuksemme Raamatun erehtymättömästä totuudesta sekä jumalallisesta auktoriteetista toteutuu Pyhän Hengen sisäisenä työnä. Hengen työ todistaa meidän sydämessämme Sanan kautta ja Sanassa.[2]
​
[1] 1 Tim. 3:15
[2] 1 Kor. 2:9-10; Hepr. 4:12; Joh. 10:35; Jes. 55:11; kts. Room. 11:36; Ps. 19:7-11; kts. 2 Tim. 3:15; 1 Kor. 2:4-5; 1 Tess. 1:5; 1 Joh. 2:20, 27; kts. Jes. 59:21
​
6. Jumalan koko neuvo, joka koskee kaikkia tarpeellisia asioita hänen omaksi kunniakseen ihmisen pelastuksesta, uskosta ja elämästä, on joko ilmaistu Raamatussa tai voidaan johtaa Raamatusta hyvällä ja välttämättömällä päättelyllä. Siihen ei tule koskaan lisätä mitään Hengen uusia ilmestyksiä tai ihmisen perinteitä.[1] Me tunnustamme kuitenkin, että Jumalan Hengen sisäinen valaisu on tarpeen sen pelastavan ymmärryksen saamiseksi, joka on ilmoitettu Sanassa.[2] Lisäksi tunnustamme, että on joitakin seikkoja koskien jumalanpalvelusta ja kirkon hallintoa, jotka ovat yleisiä myös ihmisten muissa toimissa ja yhteisöissä. Näistä on säädettävä luonnollisen järjen ja kristillisen harkinnan valossa. Tällaisten säädösten on seurattava Jumalan Sanan yleisiä määräyksiä, jotka täytyy aina huomioida.[3]
​
[1] 2 Tim. 3:16-17; Gal. 1:8-9; 2. Tess. 2:2
[2] Joh. 6:45; 1 Kor. 2:12, 14-15; Ef. 1:18; kts. 2 Kor. 4:6
[3] 1 Kor. 11:13-14; 1 Kor. 14:26-40
7. Kaikki asiat Raamatussa eivät ole itsessään yhtä selkeitä eivätkä yhtä selviä kaikille.[1] Kuitenkin ne asiat, jotka ovat välttämätöntä tietää, uskoa ja noudattaa pelastuksen vuoksi, on ilmaistu ja avattu niin selvästi Raamatun kohdissa, etteivät ainoastaan oppineet vaan myös oppimattomat voivat tavanomaisin keinoin saavuttaa riittävän ymmärryksen niiden suhteen.[2]
​
[1] 2 Piet. 3:16.
[2] Ps. 119:105, 130; 5 Moos. 29:29; 30:10-14; Apt 17:11.
8. Hepreankielinen Vanha Testamentti (heprea oli Jumalan kansan äidinkieli vanhassa liitossa) ja kreikankielinen Uusi Testamentti (kreikka oli siihen aikaan kansojen keskuudessa parhaiten tunnettu kieli) ovat Jumalan välittömän inspiraation tulosta. Jumalan erityisen huolenpidon ja kaitselmuksen ansiosta nämä alkutekstit on pidetty puhtaina kautta aikojen.[1] Siksi ne ovat aitoja tekstejä. Kirkon tuleekin kaikissa uskontoa koskevissa kiistoissa vedota lopulta vain näihin teksteihin.[2] Koko Jumalan kansalla ei ole alkukielten tuntemusta, mutta heillä on oikeus ja kiinnostus Kirjoituksiin ja heitä kehotetaan lukemaan ja tutkimaan näitä kirjoja Jumalan pelossa.[3] Siksi nämä kirjat on käännettävä jokaisen kansan kielelle[4] niin, että Jumalan Sana asuisi runsaasti kaikissa, jotta he voisivat palvella oikein[5] Jumalaa ja voisivat saada itselleen toivon Raamatun pitkämielisyydestä ja lohdutuksesta.[6]
​
[1] Matt. 5:18; Ps. 119:89.
[2] Jes. 8:20; Matt. 15:3, 6; Apt. 15:15; kts. Luuk. 16:31.
[3] Joh. 5:39; Apt. 17:11; Ilm. 1:3; kts. 2 Tim. 3:14-15.
[4] Matt. 28: 19-20; kts. 1 Kor. 14:6; Mark. 15:34.
[5] Kol. 3:16; kts. 2 Moos. 20:4-6; Matt. 15:7-9.
[6] Room. 15:4.
9. Raamatun tulkinnan erehtymätön normi on Raamattu itse. Siksi silloin, kun kysytään minkä tahansa raamatunkohdan todellista ja täyttä merkitystä (joita ei ole monia, vaan vain yksi), sitä tulee etsiä niiden muiden kohtien avulla, joissa asiasta puhutaan selkeämmin.
Apt. 15:15; Joh. 5:46; kts. 2 Piet. 1:20-21.
10. Ei ole muuta ylintä tuomaria kuin Raamatussa puhuva Pyhä Henki, jonka mukaan kaikki uskonnolliset kiistat on ratkaistava. Sen mukaan tutkitaan myös kirkolliskokousten päätökset, muinaisten kirjoittajien mielipiteet, ihmisten opit ja yksityiset henget. Tämän tuomarin päätökseen meidän tulee tyytyä.