top of page

Luku 19

Jumalan laki​

 

1. Jumala antoi Aadamille lain tekojen liittona, jonka kautta hän sitoi Aadamin ja kaikki hänen jälkeläisensä henkilökohtaiseen, täyteen, tarkkaan ja ikuiseen kuuliaisuuteen. Jumala lupasi täyttä elämää, kun laki pidetään ja uhkasi kuolemalla niitä, jotka rikkovat tätä sitä vastaan. Hän varusti Aadamin voimalla ja kyvyllä pitää laki.

 

2. Syntiinlankeemuksen jälkeen laki säilyi vanhurskauden täydellisenä sääntönä. Jumala antoi sen Siinain vuorella kymmenen käskyn muodossa kirjoitettuna kahteen tauluun. Ensimmäiset neljä käskyä käsittävät velvollisuutemme Jumalaa kohtaan ja toiset kuusi velvollisuutemme ihmistä kohtaan.

 

3. Tämän lain lisäksi, jota yleisesti kutsutaan moraalilaiksi, Jumala katsoi hyväksi antaa Israelin kansalle sen ajan kirkkona seremonialliset lait, jotka koostuivat erilaisista määräyksistä. Osin ne liittyivät jumalanpalvelukseen toimien Kristuksen, Hänen armon, tekojen, kärsimyksien ja hyvien töiden esikuvina. Osaksi ne antoivat ohjeita moraalisista velvollisuuksista. Uusi Testamentti on kumonnut kaikki seremonialliset lait.

 

4. Jumala antoi myös Israelin kansalle julkisena yhteisönä moninaisia oikeussääntöjä, joiden voimassaolo lakkasi tämän valtion lakattua olemasta. Siten ne eivät nykyään velvoita ketään sen enempää kuin yleinen kohtuus vaatii.

 

5. Moraalilaki sitoo ikuisesti kuuliaisuuteen kaikkia, niin vanhurskautettuja kuin muitakin. Tämä ei koske pelkästään lain sisältöä vaan myös sen antajan, Luojan määräysvaltaa. Kristus ei millään tavoin purkanut evankeliumissa tätä velvoitetta vaan vahvisti sitä.

 

6. Vaikka todelliset uskovat eivät ole sellaisen tekojen liiton alaisia, jonka mukaan heidät vanhurskautettaisiin tai tuomittaisiin, silti heille ja muille on suureksi hyödyksi se, että heille kerrotaan Jumalan tahdosta ja ihmisten velvollisuuksista elämän sääntönä. Näin ihmisiä johdetaan ja sitoutetaan vaeltamaan lain mukaan ja huomaamaan myös oman luontonsa, sydämensä ja elämänsä synnillinen saastuminen. Näin itseään tutkien ihmiset voivat tulla entistä vakuuttuneimmiksi synnistä, niin että he nöyrinä alkavat vihata syntiä. Samalla he näkevät selkeämmin tarvitsevansa Kristusta ja hänen täydellistä kuuliaisuuttaan. Myös uudestisyntyneille on hyödyksi nähdä, että laki kieltää synnin ja siten hillitsee heidän paheitaan. Lain pelotteet näyttävät hyödyllisesti, mitä ihmisten synneistä seuraa ja millaiset vaivat voivat kohdata heitä tässä elämässä, vaikka uudestisyntyneet eivät olekaan lain uhkaaman kirouksen alla. Lain lupaukset osoittavat samoin, että Jumala hyväksyy kuuliaisuuden ja että ihmiset voivat odottaa siunausta kuuliaisuuden mukaisesta elämästä. Tämä siunaus ei kuitenkaan koidu heille laista tekojen liittona. Sen että ihminen tekee hyvää ja pidättäytyy pahasta sen mukaan kuin laki opettaa, ei mitenkään todista sitä, että hän olisi lain alla sen sijaan että olisi armon alla.

 

7. Edellä mainitut lain käytöt eivät ole vastoin evankeliumin armoa vaan ne ovat kauniisti sopusoinnussa sen kanssa. Kristuksen Henki taivuttaa ja mahdollistaa ihmisen tahdon tekemään vapaasti ja ilolla sen, mitä laissa ilmaistu Jumalan tahto vaatii tehtäväksi.

bottom of page