Luku 20

Kristillinen vapaus ja omantunnonvapaus

 

1. Se vapaus, jonka Kristus on hankkinut uskoville evankeliumin aikana, on vapautta synnin syyllisyydestä, Jumalan tuomitsevasta vihasta ja moraalilain kirouksesta. Uskovat on vapautettu tästä pahasta maailmasta, Saatanan orjuudesta, synnin hallintavallasta, koettelemusten pahuudesta, kuoleman pistimestä, haudan voitosta ja ikuisesta tuomiosta. Uskovilla on vapaa pääsy Jumalan luo ja he osoittavat kuuliaisuutta häntä kohtaan, ei orjallista pelkoa vaan lapsenkaltaista rakkautta ja halullista mieltä. Kaikki tämä oli uskoville tuttua jo lain aikana. Mutta Uuden Testamentin aikana kristittyjen vapaus on laajentunut niin, että he ovat vapaita sen seremoniallisen lain ikeestä, jonka alla juutalainen kirkko eli. Uskovat on nyt vapautettu suuremmalla rohkeudella astumaan armon valtaistuimen eteen. Uskovilla on nyt parempi tieto Jumalan vapaasta Hengestä kuin tavallisesti oli mahdollista lain aikana.

 

2. Yksin Jumala on omantunnon Herra. Jumala on jättänyt omantunnon vapaaksi niistä ihmisten opeista ja määräyksistä, jotka ovat vastoin hänen Sanaansa. Omatunto on myös vapaa kaikista ihmisten uskon ja jumalanpalveluksen asioihin tekemistä lisäyksistä. Sellaisiin uskominen tai omantunnon sitominen niiden määräämiin asioihin on omantunnon todellisen vapauden pettämistä. Se, joka vaatii uskon julkilausumattomien osien noudattamista taikka absoluuttista ja sokeaa kuuliaisuutta, turmelee omantunnonvapauden sekä myös järjen.

 

3. Ne, jotka kristillistä vapautta teeskennellen tekevät syntiä tai nauttivat mistä tahansa himosta, tuhoavat kristillisen vapauden tarkoituksen. Kun meidät on vapautettu vihollistemme käsistä, meidän tulee palvella Herraa ilman pelkoa pyhyydessä ja vanhurskaudessa kaikki elämämme päivät.

 

4. Niitä valtajärjestyksiä, jotka Jumala on säätänyt ja sitä vapautta, jonka Kristus on hankkinut, Jumala ei ole tarkoittanut tuhoamaan toisia, vaan pitämään yllä ja tukemaan toinen toistaan. Ne, jotka kristilliseen vapauteen vetoamalla vastustavat laillista valtaa tai sen laillista toteuttamista, oli se maallinen tai kirkollinen, vastustavat Jumalan asetusta. Kun he julkaisevat sellaisia käsityksiä ja toimintatapoja, jotka ovat vastoin luonnon valoa, tai Kristinuskon tunnettuja periaatteita koskien uskoa, jumalanpalvelusta, yhteyttä ja hurskauden voimaa, heidät voidaan kutsua tästä lailliseen edesvastuuseen kirkon lakeihin nojautuen. Sama pätee tilanteeseen, jossa he levittävät virheellisiä mielipiteitä ja käytäntöjä, jotka joko itsessään vaarantavat sen ulkoisen rauhan ja järjestyksen, jonka Kristus on kirkkoonsa asettanut, tai joiden julkaisemisen ja levittämisen tapa vaarantaa sen.​